Manga ja anime

Monille tie syvemmälle japanilaiseen kulttuuriin

TEKSTI J-RAKU/ ULLA KOSKIVIRTA

Japanilaisesta popkulttuurista on 2000-luvulla tullut näkyvä osa nuorisokulttuuria myös Suomessa. Harrastus saattaa alkaa mangan lukemisena tai animen katseluna, mutta hyvin usein se johtaa aktiiviseen toimintaan. Suomessa toimii useita manga- ja animeseuroja ja täällä julkaistaan kahta alan lehteä. Pääasiallinen harrastajakunta koostuu 12–25-vuotiaista. Animetapahtumia (esim. Animecon, Tracon) järjestetään kymmeniä vuodessa, ja niihin tuhansia harrastajia. Näyttävin harrastamisen muoto on cosplay, mutta monet harrastavat myös mangan piirtämistä, fanifiktioiden kirjoittamista ja animemusiikkivideoiden. Anime- ja mangaharrastus voi innostaa myös japanin kielen opiskeluun, ja monet kiinnostuvat perinteisistä japanilaisen kulttuurin ilmiöistä kuten origamista, ikebanasta, teetaiteesta tai kimonoista.

Manga– Japanissa sana manga käsittää kaiken piirretyn sarjakuvatuotannon eli myös Aku Ankan. Länsimaissa käytetään japanilaisesta sarjakuvasta. Suomeen on tuotu lähinnä nuorille pojille suunnattua shounen-mangaa (esim. Dragon Ball, Naruto) ja nuorille tytöille suunnattua shoujo-mangaa (Tokyo Mew, Fruits Basket). Japanissa mangaa tehdään kaikille ikäryhmille lähes kaikista aiheista. Pikkuhiljaa Suomessakin alkaa ilmestyä mangaa myös vanhempaan makuun.

Anime – Japanilaisen animaation kehitys on kulkenut aina mangan rinnalla, ja vaikutteet ovat siirtyneet suoraan sarjakuvasta liikkuvaan. Mangaa julkaistaan erittäin paljon ja vain suosituimmista sarjoista tehdään tv-anime. Suomessa on näytetty lähinnä lasten sarjoja, kuten Pokemon ja Duel Masters, mutta dvd:nä saa nuorille suunnattuja sarjoja kuten D.N.Angel. Hayao Miyazakin elokuvat, kuten Henkien kätkemä ja Naapurini Totoro, ovat tuoneet animen tutuksi lähes jokaiselle.

CosplayCosplay tarkoittaa pukeutumista tietyksi anime-, manga- tai pelihahmoksi tai j-rock artistiksi. Hahmoilla on usein hyvin haasteellisia vaatteita, hiustyylejä ja proppeja (esim. aseita tai koruja). Asut tehdään itse. Lähes joka animetapahtumassa järjestetään cosplay-kisa, jossa palkitaan erikoisimmat ja näyttävimmät asukokonaisuudet.

Pelit – Monet suositut taistelu- ja roolipelisarjat tulevat Japanista. Niissä panostetaan erityisesti hahmosuunnitteluun, välianimaatioihin ja taustamusiikkiin. Roolipelien monikymmentuntiset tarinat on suunniteltu huolellisesti. Hyviä esimerkkejä ovat Final Fantasy, Metal Gear Solid ja Legend of Zelda -sarjat.

J-rockJapanilainen rock käsittää yleensä kaikki genret j-popista j-rapiin, joten voi sanoa, että se on yleiskäsite japanilaisesta nykyajan musiikista. Länsimaissa tutuiksi ovat tulleet erityisesti Visual kei -yhtyeet. Visual kei -yhtyeiden musiikkityyli vaihtelee paljon, mutta niitä yhdistävät erikoiset ja mielikuvitukselliset esiintymisasut. Katumuoti – Monet suomalaiset animeharrastajat ottavat pukeutumiseensa mallia Tokion Harajukun alueelta alkunsa saaneista tyylisuunnista. Suosittuja ovat erityisesti erilaiset lolitavaatteet, joissa käytetään paljon pitsiröyhelöitä ja nauhoja. Muita suosittuja suuntauksia ovat runsaasti ja värikkäästi koristellut decorat sekä ruskettuneet ja vahvasti meikatut gangurot.

Artikkeli on aikaisemmin ilmestynyt Roihuvuoren kylälehdessä 1/2010