2015 kirsikankukinnan kuvaaja Vilppu Rantanen

VilppuRantanenkuvaVuoden 2015 kirsikankukinnan kuvaa Vilppu Rantanen, 15 v, joka kertoo kuvaamisen alkaneen kiinnostaa häntä vuoden 2013 kesällä. Vilppu uskoo syyn siihen, miksi hän kiinnostui kuvaamisesta olevan se, kun puhelimessa on kamera, niin on kuvia tullut otettua enemmän. Hän kertoo kuvaamisen olevan hyvä tapa ilmaista asioita visuaalisesti, varsinkin, kun ei piirtäminenkään itseltä oikein luonnistu.

Kuvattua tulee kun ehtii. Kamera kulkee usein mukana ja kuvaaminen on enemmänkin spontaania kuin suunniteltua. Mieluisin kuvaamispaikka on kuitenkin Kruunuvuori. Sen hylätyt huvilat ja autio tunnelma on omalla tavallaan erityinen. Myös historia kiinnostaa. Hän kertoo, mikäli saisi ottaa vain yhden kuvan, olisi se jokin dramaattinen lavastettu kuva, jostakin Kruunuvuoren huvilasta.

Teksti Elina Aydemir.