Suomen kirsikankukkakuningatar 2017

Hanami-logoSuomen ensimmäinen kirsikankukkakuningatar on julistettu haettavaksi Roihuvuoren hanami-juhlassa 21. toukokuuta 2017. Suomen kirsikankukkakuningatar (Finland Cherry Blossom Queen) edustaa Suomea kahden vuoden ajan kevään 2019 hanami-juhlaan saakka. Kuningattaren valitsee raati, jossa on edustajina Roihuvuoren kirsikkapuiston isä Norio Tomida, Roihuvuori-Seura ry:n puheenjohtaja Mari Hämäläinen sekä edustajat Japanilaisen kulttuurin ystävät ry:stä, Suomen Japanilaisten Yhdistys ry:stä ja Suomalais-Japanilainen Yhdistys ry:stä.

Suomen kirsikankukkakuningatar tapaa Japan Sakura Fondation edustajia 4. heinäkuuta 2017. Tuolloin mukana myös Japanin Sakura Queen.

Kriteerit kirsikankukkakuningattarelle

  • Suomessa asuva nainen, joka edustaa suomalaisuutta positiivisella tavalla.
  • 18-27-vuotias (Japanissa kuningattaret 18-23-vuotiaita)
  • Kiinnostunut toimimaan kulttuurilähettiläänä Japanin ja Suomen välillä.
  • Edustustehtävään riittävä englannin kielen taito.
  • Valmius edustaa Suomea kahden seuraavan vuoden ajan (ei esim. aikeita muuttaa pois Suomesta)
  • Valmius matkustaa.

Kirsikankuningattaren pestistä kiinnostuneita ehdokkaita pyydetään lähettämään vapaamuotoisen hakemuksensa sähköpostilla 26.6. mennessä. Lisätietoja antavat Otto-Ville Mikkelä (045 209 02 01) ja Troy Korjuslommi (040 570 9900).