J-rock

TEKSTI: FANNI LAAKSO JA HELMI KOIVUMÄKI, POROLAHDEN PERUSKOULU 7 lk.
Japanilainen populaarikulttuuri lähes kuuluu Helsingin katukuvaan nykyään. ja siihen osasyynä ovat Suomessa tiuhaan tahtiin vierailleet j-rockbändit. Usein japanilaisen musiikin kuuntelijat tunnistaa ulkonäöstä, vaikka kaikilla ei toki olekaan sinisiä joka suuntaan sojottavia hiuksia ja hassuja vaatteita. J-rockia voi kuunnella ihan tavallinen tallaajakin. Usein törmää ihmisiin, jotka tuomitsevat j-rockin bändien ulkonäön tai ihan vain japanilaisuuden takia. Siltikin musiikki on yllättävän lähellä länsimaista musiikkia, mutta ulkonäkö on näille miehille tärkeämpää, kuin länsimaisille köriläille. Miespuolisia J-rockareita luullaan usein naisiksi feminiinisen ulkonäön takia, sillä meikit ja joskus jopa mekot kuuluvat asiaan. Aiheeseen paremmin perehtyneille on kuitenkin selvää, ketkä ovat miehiä ja ketkä naisia. J-rock yhdistetään usein suotta mangaan ja animeen, vaikkei näillä usein ole muuta yhteistä, kuin alkuperämaa. Silti on totta, että useat j-rock -fanit lukevat mangaa ja katsovat animea.

Artikkeli on aiemmion ilmestynyt Roihuvuoren kylälehdessä 1/2010